Kuten kirjoitin, olen aina viihtyny paljon omissa oloissani, mietiskellen syntyjä syviä. Kuljin myös terapiassa melkein neljä vuotta ja oikeastaan kaikki asiat mitä voi kuvitella oon joko käyny oman pääni sisällä, ystävien seurassa tai ammattilaisen kanssa läpi. Tiedostan jotenkin liian hyvin miksi musta tuntuu tältä ja miksi olen tälläinen ihminen nykyään. Mitä enemmän asioita miettii niin sitä turhemmalta tää kaikki tuntuu. Mikä on elämän tarkoitus? Onko mun olemassaololla oikeasti mitään merkitystä tän kaiken keskellä vai olenko vain täällä tuhlaamassa kallisarvoisia luonnonvaroja? Joskus tuntuu kuin elämä olisi vain tyhjä taulu jota täytetään mitä ihmeellisimmillä asioilla jotta ei tajuttaisi miten turhaa tämä kaikki on.
Viime aikoina on ollut taas jotenkin niin mitätön ja turha olo. En oikeastaan ole tyytyväinen elämääni.. Jossain vaiheessa pääsin olemaan osa perhettä ja se tuntui pelottavan hyvältä. Haluaisin itsellenikin perheen, vaimon, lapsia ja oman kodin. Mutta se tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta. En minä pysty tai jaksa.. Ja tuntuisi ylipäätään epäreilulta tuoda tähän maailmaan pieni, viaton ihminen ja antaa sille tälläinen isä kuin minä olen.
Jos perhe on poissuljettu vaihtoehto niin mitä jää jäljelle? Kulkea töissä eläkkeelle asti, harrastaa, viettää aikaa ystävien kanssa.. mutta minkä takia? Oikeastaan nää samat kysymykset on kulkenu mukana jo sieltä teinivuosista asti. Elämä on raskasta kun miettii liikaa... kun vaan pystyiski olemaan onnellinen siitä mitä on saanut osakseen ja mitä kaikkea voi elämällään tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti